Kampanjan jälkitunnelmia

Aloitimme joukkorahoituskampanjan EOM-jalkapallolehden mahdollistamiseksi 15.12.2016, tavoitteena mahdollistaa suomalaisen jalkapallon erikoislehden syntyminen. Lehden taustatiimillä oli taustatyön myötä vahva käsitys siitä että tilausta suomifutiksen omalle erikoislehdelle lajikentän parissa olisi. Joukkorahoituskampanja eteni vakaasti alusta saakka, ja perinteisistä joukkorahoituksista poiketen jopa loppua kohden erinomaisesti kasvaen! Kokonaisuutena kampanja tuotti upeat 380 mesenaattia, useita jopa ulkomailta …

Maalikuningas Suhonen kaipaa syvällistä otetta jalkapallojournalismiin

Suomalaisen jalkapallon eläviin legendoihin kuuluva Heikki Suhonen muistetaan ennen kaikkea vertaansa vailla olevana maalintekijänä. Vuosien 1969–1986 aikana maaliverkko heilui Mestaruussarjassa peräti 206 kertaa. Suhonen on ainoa pelaaja Suomessa, joka on ylittänyt pääsarjassa maagisen 200 maalin rajapyykin. Ennätys on ollut voimassa jo 30 vuoden ajan ja sitä tuskin tullaan koskaan rikkomaan. Vaikka …

Atik Ismail EOM-lehden kolumnistiksi!

EOM-toimitus suhtautuu intohimoisesti jalkapallon analysointiin ja siitä kirjoittamiseen. Niinpä haluamme myös tulevien kolumnistien ja vieraskynäilijöiden suhtautuvan lajiin vähintään yhtä suurella tunteella. Olemmekin ylpeitä että olemme saaneet tiimiin mukaan ensimmäiseksi kolumnistiksemme yhden kaikkien aikojen lajilegendoista ja intohimoisimmasta lajiromantikoista, Atik Ismailin! Atik tunnetaan kautta lajikentän juurikin jopa runollisesta rakkaudestaan lajia kohtaan. Atik tulee rikastuttamaan EOM:n …