Kolumni: Jalkapallon yhteisöllinen olemus

Kansainvälisen siirtoikkunan aikana kansainvälistä jalkapallomaailmaa järisytti kaikkien aikojen arvokkain pelaajakauppa. Neymarin siirto Barcelonasta PSG:n riveihin suuta kuivaavan huimalla 222 miljoonan euron summalla sai monet hieraisemaan silmiään. Joidenkin mielestä tämän kaltaiset kaupat ovat tuhonneet jalkapallon syvimmän olemuksen, toiset pitävät kauppaa loistavana kaupallisena siirtona Qatarin valtion omistaman hallintoyhtiön, Qatar Sports Investmentin, taholta. Neymarin kasvoilla voidaan kiillottaa korruptoituneen MM-kisahakuprosessin ja eristetyn arabivaltion julkisuuskuvaa. Tähän suhteutettuna siirtohinta onkin periaatteessa edullinen markkinointi-investointi.

Mistä päästäänkin kysymykseen, että mikä on tänä päivänä jalkapallon todellinen merkitys ja olemus? Maailman suurissa liigoissa jalkapallo on ainakin osittain menettänyt alkuperäisen merkityksensä, sillä useimmissa liigoissa matalapalkkaiset fanit on hinnoiteltu ulos, niin kausikorttien kuin yksittäisten ottelulippujenkin osalta. Jalkapallosta on tullut maailman laajuista bisnestä, jossa vain rahalla saa ja hevosella pääsee. Ja tarpeeksi hienoja hevoskärryjä on yhä harvemmilla.

Jalkapallo yhdistää. Se yhdistää parhaimmillaan yhteiskuntaluokkia, ihmisiä eri kansallisuuksista ja sukupolvia. Suosikkiseuran aiheuttamat ilon tai surun kyyneleet jaetaan katsomoissa yhdessä ikään, sukupuoleen tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Rahan turmelema jalkapallo yhdistää yhä harvempia ihmisiä, sillä raha on luonut peliin rakenteet, joka asettaa ihmiset taloudellisen aseman perusteella erilaiseen asemaan jo alkumetreillä.

Vastakohta Qatarille

Jalkapallon syvin olemus ja yhteisöllisyys voi kuitenkin hyvin ja hengittää vahvana. Se on olemassa vahvana, poissa pohjattomien rahavarojen tuomista parrasvaloista. Sitä on olemassa kansainvälisessä jalkapallossa, jossa esim. Englannissa yhä useammin rahastukseen kyllästyneet kannattajat ovat perustaneet uusia seuroja sarjatasopyramidin pohjalle. Myös Suomessa on nähty kannattajien perustamia seuroja, tosin kotimaassa motiivit ovat useimmiten olleet konkurssiin ajaantuneen seuran henkiin herättämiseen liittyviä.

Maailmanennätyksiä luovat siirtosummat ja mediasirkus loistivat poissa olollaan, kun ajelin menneenä kesänä Varsinais-Suomessa viljapeltojen reunustamaa kuoppaista asvalttitietä. Suomalaiset metsämaisemat, rauhalliset maalaistalot ja ruostuneet tienkyltit vilahtilevat auton ikkunoissa. Reilu 30 kilometrin matka Turun keskustasta antoi aikaa reflektoida jalkapallon syvintä olemusta. Perillä odotti täydellinen vastakohta Qatarin valtionyhtiön tuomille loputtomille resursseille. Vaatimattoman oloinen, ja lähes huomaamaton kunnantalo tervehti tulijaa hieman ennen lopullista määränpäätä.

Oli heinäkuun aurinkoinen ilta, ja reilun 3000 asukkaan Sauvon kunnassa oli alkamassa Kakkosen ottelu Peimari United – TPV. Ottelun isäntäjoukkue on suomalaisen jalkapallon viime vuosien yksi komeetoista noustuaan neljässä kaudessa kuudennelta sarjatasolta Kakkoseen. Käsittelimmekin Peimarin tarinaa EOM-lehden numerossa 2/2017, kannattaa tutustua nousun taustoihin tarkemmin artikkelin kautta.

Siellä Sauvon uumenissa jalkapallon syvin olemus huokui vahvaa olemassaoloaan. Pitkälti talkoovoimilla rakennettu uusi 500 hengen katettu stadion kaikui koko ottelun ajan kotiyleisön rytmikkäästä kannustuksesta. Pikkupojat saapuivat paikalle pelipaidat päällään ja niiden selkää koristivat oman kylän poikien nimet. Fanikaupassa (kyllä, Kakkosen joukkueen stadionilla oli oma erillinen fanikauppansa) huivit ja pelipaidat tekivät kauppansa. Peli päättyi kotijoukkueen tappioon, mutta siitä huolimatta kotiyleisön kannustus jatkui aina loppuvihellykseen saakka, ja pelaajat saivat suosionosoitukset kentältä poistuessaankin.

Tämän kaltaista jalkapallokulttuuria on varmasti monessakin paikassa Suomessa. Tämä on osoitus jalkapallon yhdistävästä voimasta, jota rahan valta ei ole onnistunut pilaamaan. Omien puolta pidetään tappion hetkelläkin, sillä tärkeintä ei ole voitto vaan jalkapallon yhteisöllinen olemus.

Olkaamme äärimmäisen ylpeitä omasta hienosta jalkapallokulttuuristamme!

Tero Karinti